Animaatiokino-tapahtuma kouluille ja yleisölle

Kansallinen audiovisuaalinen arkiso (KAVA) ja Helsingin opetustoimen
mediakeskus järjestävät kotimaista animaatiota luotaavan tapahtuman. Yleisölle ja
kouluille suunnattuja animaatiokino-näytöksiä kokeilupajoineen järjestetään
marraskuussa. Tapahtumaan sisältyy myös opettajien täydennyskoulutusta
animaation saralla. Lisäksi mediakeskus on tuottanut nukkeanimaatio-oppaan
koululaisille.

Animaatiokino-tapahtuma esittelee kotimaista animaatiota valkokankaalla.
Elokuvateatteri Orionissa on omat näytökset muksuille sekä vähän vanhemmalle
yleisölle sunnuntaina 1.11. klo 14 ja klo 16. Näytösten välissä yleisö
pääsee tutustumaan nukkeanimaation tekemiseen kokeilupajassa. Samalla
juhlitaan kansainvälistä animaatiopäivää, jota vietetään virallisesti 28.10.

Näytösten yhteydessä on saatavilla Mediakeskuksen tuottama, Tuomas Heimalan
toimittama *Tohtori Markkasen nukkeanimaatio-opas.* Kirjan tarkoitus on
tarjota ensiapua animaatiotyöpajan vetämiseen tai oman nukke-elokuvan
tekemiseen. Käsikirjaa voi hyödyntää opettaja, oppilas, harrastaja -
jokainen elokuvanteosta kiinnostunut.

*ANIMAATIOKINO MUKSUILLE *

(Animation för ungar). Suomi • Heikki Prepula: Plumps! (1997) 8 min, Liisa
Helminen: Urpo ja Turpo salapoliiseina (1997) 9 min ja Urpo ja Turpo
rakentavat (1996) 9 min, Heikki Partanen: Käytöskukka: Kiire (1968) 5 min,
Antonia Ringbom ja Jaana Wahlforss: Keltaisen kirahvin eläintarinoita: Kissa
ja kuu (2003) 7 min ja Mammutti (2003) 7 min, Camilla Mickwitz: …ja sinusta
tulee pelle (1985) 18 min, Mariko Härkönen ja Ismo Virtanen: Turilas &
Jäärä: Purkkapäivä (2001) 7 min ja Diskokuningas (2001) 7 min, Katarina
Lillqvist: Hiilisangolla ratsastaja (1992) 9 min ja Kamarihaikara (1993) 9
min • Ismo Virtanen: Jääkarhu soitti kerran Afrikkaan (1998) 4 min • S •
YHT. 83 min

*ANIMAATIOKINO K13 *

(Animation K13). Suomi • Liemessä (Kaisa Penttilä, 1998) 6 min, Pizza
Passionata (Kari Juusonen, 2001) 14 min, Pieni porsas (Kim Helminen, 2006) 1
min, Eläköön markkinatalous (2001) 5 min, Yövuoro (Samppa Kukkonen, Sara
Wahl, Simo Koivunen, 2004) 7 min, Ilo irti (Ami Lindholm, 2006) 6 min, Tango
Finlandia (Hannu Lajunen ja Tomi Riionheimo) 6 min, Sosiaalinen leikki
(Laura Palosaari, 1999) 3 min, Kutoja (Laura Neuvonen, 2005) 7 min,
Kaukosaaren kirous (Chrzu, 2008) 16 min, Möbleeraaja (Laura Neuvonen, 2006)
13 min, Supermiehen poika (Kaisa Penttilä, 2005) 14 min, Polle (Sara Wahl,
2006) 2 min • K13 • YHT. 96 min

Tapahtuman aikataulu:

*Yleisönäytökset su 1.11. *

14.00 Animaatiokino muksuille, 83 min

15.00 Animaation kokeilupaja teatterin aulassa

16.00 Animaatiokino K13, 96 min

*Näytösliput aikuisilta 5 €/4 € ja lapsilta 2 € - saatavilla myös
verkkokaupasta www.kava.fi.*

*Koulunäytökset 5.11. *

09.00 Animaatiokino muksuille + kokeilupaja teatterin aulassa

14.00 Animaatiokino K13 + kokeilupaja teatterin aulassa

*Koulunäytöksiin ilmoittaudutaan etukäteen sähköpostitse koulut@kava.fi*

*ohjeet netissä www.kava.fi. Näytösliput koululaisilta 2 €. *


Opettajien koulutuspäivä Orionissa 20.10., koulutuspäivä jatkuu
mediakeskuksen tiloissa.

Lisätietoja:

Kirsi Raitaranta, Kansallinen audiovisuaalinen arkisto, elokuva * radio * tv

gsm +358 (0)45 6577 381, kirsi.raitaranta@kava.fi, www.kava.fi

Anne Seppänen, Mediakasvatuksen erityissuunnittelija, Mediakeskus, OPEV,
Helsingin kaupunki

p.31086997, anne.seppanen@edu.hel.fi

Takomo