http://www.moloch.fi
- konsepti ja multimedian ohjaus Marikki Hakola
- musiikki ja puhallininstrumentit Hepa Halme
- äänisuunnittelu ja äänitys Epa Tamminen
- animaatio ja multimediasuunnittelu Mika Tyyskä
- tuotanto Kroma Productions Oy 2010
MOLOCH on vuorovaikutteinen installaatio, jonka
lähtökohta on Mikael Toppeliuksen Haukiputaan
kirkkoon 1779 toteuttama seinämaalaus "Viimeinen
tuomio". Teos kutsuu katsojan tulkitsemaan
uudella tavalla seinämaalauksen hurjaa ja rikasta
kuvallista kerrontaa. Vuorovaikutteinen
animaatio, musiikki ja auditiivinen äänitila
muuntavat hienovaraisesti maalauksen
barokkikuvaston sisältöä, merkitystasoja ja
tulkintaa herättäen perimmäisiä kysymyksiä ajasta
ja olemassaolosta.
Teoksen multimedian videoprojisointia ohjataan
kosketusnäytön avulla. Katsoja ikään kuin soittaa
valtavaa audiovisuaalista freskoa. Teoksen
musiikillinen lähestymistapa perustuu pääasiassa
saksofonien ja huilujen muodostamiin
soitinryhmiin, joiden erilaisilla yhdistelmillä
aikaansaadaan vaihtelevuutta ja harmonian ja
sointivärin variointia hieman 1600-luvun
consort-käytännön tapaan. Monipuolinen
äänimaailma synnyttää kokonaisvaltaisen, kokijaa
ympäröivän akustisen tilan.
Teoksen suunnitteluvaiheessa pohdin, miten
Toppeliuksen maalauksen kerronta ja estetiikka
avautuisi katsojalle, jos sitä tarkasteltaisiin
maallisena teoksena, esimerkkinä meidän aikamme
maalaustaiteesta. Miten maalaus tulisi
tulkituksi, jos sen oletettaisiin kuvastavan
nykypäivän ihmisen maailmankuvaa? Nämä ajatukset
vaikuttivat keskeisesti MOLOCH teoksen sisältöön
ja audiovisuaaliseen sommitteluun.
Toteutuksessa Toppeliuksen hahmot ovat muuntuneet
animaatiohahmoiksi. Kerronta, hahmojen
koreografiat - eräänlaiset maalliset eleet - ja
teoksen nimi MOLOCH viittaavat nykyajan ihmisen
kohtaamaan mielivaltaan ja inhimillisiin
tragedioihin sodan, köyhyyden, riiston,
syrjäytymisen, hyväksikäytön ja tyrannian
keskellä.
Teoksen toteutusta ovat tukeneet Audiovisuaalisen
kulttuurin edistämiskeskus AVEK, Suomen
kulttuurirahasto, Taiteen keskustoimikunta ja
Mediataidejaosto. Näyttelyn järjestäminen:
Kaapelin Galleria / HIAP. Katalogin
painatuskuluja on tukenut Frame.
Näyttelytekniikka Pro Av Saarikko.
MOLOCH verkkoversio on koettavissa verkkosivuilla 21.4.2010 alkaen.
http://www.moloch.fi
Tervetuloa!
ystävällisin terveisin
Marikki Hakola
yhteystiedot:
Kroma Productions Oy
http://www.kromaproductions.net
Marikki Hakola puh. 040 546 4165
Kaapelin Galleria / HIAP ry
http://www.hiap.fi
http://www.kaapelingalleria.fi