LEHDISTÖTIEDOTE 3.12.2009
Nordisk Film

Niko jatkaa maailmanvalloitustaan

Nikolla elokuvateattereissa yli 2 miljoonaa katsojaa


Niko - lentäjän poika ylitti viime viikonloppuna maailmalla maagisen kahden
miljoonan elokuvateatterikatsojan rajan. Pelkästään Saksassa Niko on neljän
ensimmäisen esitysviikonlopun jälkeen kerännyt 425 000 katsojaa. Puolen
miljoonan myydyn lipun rajapyykki rikkoutuu viikon kuluessa.

Nikon viimeisin ensi-ilta oli Puolassa 28.11. jossa KinoSwiat levittää
elokuvaa 99 kopiolla. Ensimmäisenä viikonloppunaan Niko keräsi yli 51 000
katsojaa, ollen katsojatilastossa Puolan neljänneksi katsotuin elokuva.
Marraskuussa elokuva sai lisäksi ensi-iltansa Kroatiassa kuudella
kopiolla, nousten suoraan ensimmäisenä viikonloppuna katsojatilaston
kakkoseksi. Itävallassa ja Liettuassa Niko oli molemmissa avausviikonlopun
viidenneksi suosituin elokuva.

Seuraavat teatteriensi-illat ovat Sloveniassa 4.12. ja joulupäivänä 25.12.
Espanjassa, jossa Filmax julkaisee Nikon peräti 170 kopiolla.

Suomessa Nikon on nähnyt elokuvateattereissa yli 234 000 katsojaa.
Elokuvan DVD julkaistiin Suomessa 2.12. ja vähittäiskauppojen kysynnästä
saatujen ennakkotietojen mukaan DVD:stä povataan joulun jättimenestystä.

Niko on valittu yhdeksi kolmesta ehdokkaasta, joista Euroopan
elokuva-akatemian (European Film Academy, EFA) jäsenet äänestävät parhaan
animaatioelokuvan voittajan. "Euroopan Oscarit" jaetaan 12.12. Bochumissa
Saksassa. Suomessa Niko - lentäjän poika palkittiin helmikuussa 2009
parhaan elokuvan ja parhaan käsikirjoituksen Jusseilla.

Poropoika Nikon tarinan tuottivat Petteri Pasanen ja Hannu Tuomainen,
käsikirjoittivat Hannu Tuomainen ja Marteinn Thorisson ja ohjasivat
Cannes-voittaja Kari Juusonen ja Michael Hegner.

www.nikomovie.com www.nordiskfilm.com

LISÄTIETOJA

Nordisk Film
Manna Katajisto
09 476 44 666, manna.katajisto@nordiskfilm.com

Cinemaker
Hannu Tuomainen
0400 475285, hannu.tuomainen@cinemaker.fi

Anima Vitae
Petteri Pasanen
020 774 9815, petteri.pasanen@anima.fi
Takomo