Paperihattu esittää:
Taikaikkuna
Kesäisessä Turussa voi tulla vangituksi osaksi animaatiota. Kaupunkinäkymät
ikuistuvat erikoisella tavalla, kun Animaatio-osuuskunta Paperihattu tulee
keskelle kaupunkia tekemään animaatiota. Kaupungille ilmestyy vanhoja
ikkunoita, joihin animaatiotaiteilijat improvisoivat maalaten, piirtäen ja
muovaillen. Kaupunkimaisemasta ja siinä liikkuvista ihmisistä tulee osa
animaatiokuvaa ja ikkunan läpi nähdyt muodot ja tapahtumat voivat vaikuttaa
siihen, mitä ruutuun ilmestyy. Samalla ohikulkijat voivat jäädä seuraamaan
animaation syntyä.
Animaatioon voit törmätä esimerkiksi jokirannassa, Puolalanpuistossa ja
Kauppatorilla sekä tekijöiden valitsemissa yllätyskohteissa. Animointiin
osallistuvat Taru Varpumaa, Antti Laakso, Ami Lindholm, Elina Minn, Anna
Virtanen, Sara Wahl, Olli Laamanen ja Sanni Laitinen. Viikon aikana
valmistuneista animaatioista kootaan teos, jota esitetään kirjastossa Turun
päivänä.
Osuuskunta Paperihattu on syksyllä 2008 Turussa perustettu
Animaatio-osuuskunta. Sen jäsenet ovat Turun Taideakatemiasta valmistuneita
animaatio-ohjaajia, jotka työskentelevät animaation ja kuvituksen parissa.
Lisätietoja :
Ami Lindholm
0443777744
ami@tuhru.net
info@paperihattu.com
www.paperihattu.com